Biohacker Summit (13.–14.10.2017) toimii lähtölaukauksena ihmiskokeelle, jossa juon 3 kuukauden ajan tarvitsemani ravinnon soilenttina. Tavoitteenani on säästää aikaa ja parantaa samalla terveyttäni.

Soilentin juominen säästää takuuvarmasti aikaa ja vaivaa. Ruokatarvikkeiden ostaminen, ruoan laittaminen, syöminen ja tiskiruljanssi vie enemmän aikaa kuin ihminen haluaisi itselleen myöntää.

Jokainen voi itse arvioida päivässä syömiseen liittyviin toimenpiteisiin käyttämänsä ajan, jos uskaltaa. Käytän sen ajan mieluusti esimerkiksi unelmieni toteuttamiseen, lepäämiseen tai sekä että. Minulla ainakin on listalla paljon asioita, jotka haluan tehdä elämäni aikana. Sori siitä.

Juon ensisijaisesti Nano Soupia tai Nano Originalia kolme kertaa päivässä, ja jokaisessa annoksessa on kolmannes päivän aikana tarvittavasta ravinnosta. Käytän toki myös muita soilentteja, kuten Ambronitea, koska vaihtelu virkistää.

Soilentin idea on se, että ihminen ei tarvitse banaania vaan pikemminkin banaanissa olevat ravinteet. Soilentin on määrä turvata tarvittava ravinnonsaantini, mutta siinä on 2 000 kilokaloria. Niinpä treenipäivinä korjaan kalorivajetta herkuttelemalla. Voin syödä huoletta pari berliininmunkkia.

Ei ole itse tarkoitus olla syömättä, sillä etsin kokeilun avulla pitkäaikaista ratkaisua ravitsemukseni optimointiin. Täydellinen kieltäytyminen syömisestä olisi hyvin epäkäytännöllistä, ja aion syödä muun muassa silloin, kun syömiseen liittyy sosiaalinen ulottuvuus. Tviittaan kokemuksistani häsällä #3kksoilenttia Twitter-kahvalla @tomhimanen. Seuraan kokeilun vaikutuksia muun muassa verenpaineeseen, perusverenkuvaan, kolesteroleihin, triglyserideihin ja maksa-arvoihin.

Kerään vähän dataa selvittääkseni, uskallanko jatkaa soilentin juomista syömisen sijaan, mikäli kokeilu tuntuu hyvältä. Toivon voivani jäädä tälle linjalle, koska soilentti on minulle ainakin teoriassa optimaalinen ravinnonlähde.

Katsotaan, miten käy.

Tom Himanen
Share This